Etusivu > Ajankohtaista > Blogit > Jäinen Ankkalin...
Johanna Rautio |

Jäinen Ankkalinna ihastutti Olavinlinnassa

Kansainvälinen jäänveistäjien ryhmä saapui ilokseksemme Savonlinnaan 10. helmikuuta. Jyhkeä Olavinlinnamme muuttui heidän taitavissa käsissään Ankkalinnaksi jäästä veistettyine asukkaineen. 

Kansainväliset jäänveiston mestarit veistivät kaikille tutut Ankkalinnan hahmot jäälohkareista lähes eläviksi osana Olavinlinnan Jäälinna-festivaalia. Tapahtuma huipentui 15. helmikuuta käynnistyviin 26. jäänveiston SM-kilpailuihin.

Kilpailujen teemana oli niin ikään Ankkalinnan ihmeelliset seikkailut,  joten ankkahahmot ja muut kaupungin asukkaat olivat viikonlopun ajan runsain mitoin esillä.

Lempeä oli mukana toteuttamassa iloista koko perheen tapahtumaa omalla jäähahmolla, lämpeneehän Olavinlinna nykyään Lempeä kaukolämmöllä. Kukapa Ankkalinnan hahmoista meille tekniikan ja innovaatioiden ihmisille sopisikaan paremmin kuin keksijänero Pelle Peloton.


Viestintäpäällikkö
010 2104209
johanna.rautio@sssoy.fi

Author

  • Johanna Rautio

    Johanna toimii viestintäpäällikkönä Suur-Savon Sähkössä. Energiaa säteilevä Johanna on siten tavallaan unelma-alallaan. Varsinkin, kun saa tehdä päivisin sitä mikä on sydäntä työmielessä lähinnä: yritysten vastuullisuustyötä ja viestintää. Siis monen muun asian lisäksi. Johanna on ollut näissä hommissa jo yli 10 vuotta ja virtaa riittää vähintään toiseen mokomaan. Kunhan vain saa oppia koko ajan jotakin uutta. Johanna on myös kahden teinin äiti ja norfolkinterrieri Taikan ulkoiluttajaihminen. Samaa perhettä kaikki. Perheen pyörityksen ohella Johanna mätkii vapaa-ajallaan säkkejä kuntonyrkkeilyn parissa.

    View all posts